Nörttinä ja Linuxin käyttäjänä olen ollut paljon tekemisissä avoimenlähdekoodin kanssa..

Lähdekoodissa on kyse ihmisen kirjoittamasta toimintaohjeesta tietokoneelle, joka sitten käännetään konekielelle. Tämä on siis koko ohjelmoinnin idea... kertoa koneille toimintaohjeet, josta syntyy automaatio.

Nyt sitten on kahdenlaisia tapoja julkaista julkaista lähdekoodista tehtyjä ohjelmia avoin ja suljettu tapa. Avoimessa julkaistaan lähdekoodi, josta osaava ihminen kykenee näkemään miten ohjelma on tehty ja suljettu tapa, jossa julkaistaan vain konekielinen koodi, jolloin ihminen ei kykene päättelemään miten ohjelma toimii itse ohjelmasta.

Nyt ongelmana maailmassa on se, että suljettu tapa on kaupallisuuden ja rahan ahneuden takia suositumpi. Pyörä siis joudutaan monien toimesta keksimään yhä uudelleen ja uudelleen, koska kukaan ei kerro että on sellaisen jo oman ratkaisunsa pohjaksi kehittänyt. Sama myös pätee kaikkeen kaupalliseen viihdealasta lääketeollisuuteen... Miettiessäsi sitä kun maksat kalliista lääkkeestä ensikerralla.

Salailulla edesautetaan omaa ahneutta ja itsekkyyttä lähes poikkeuksetta...

Ajatellaanpa nyt sitten tilannetta, jossa yritys myy informaatiota, joka nykyteknologialla on kopioitavissa ilmaiseksi lähes äärettömästi ja tämä informaatio on jotain sellaista mitä miljoonat ihmiset nykymaailmassa tarvitsevat jokapäiväisessä työssään ja kotonaan.. Miettikääpä sitä, kun maksatte seuraavasta ohjelmistostanne 500€ tai enemmän...

Tai sitten elokuvateollisuus joka samalla tavalla kopioitavissa olevasta tuotteesta käärii jättirahoja.. Varsinkin nykyään kun elokuvat siirretään digitaalisesti internetin yli ja toisessa päässä tehdään kopio alle euron maksavalle levykkeelle.. Tässä on alettu maksamaan ilmasta ja pidetään sitä täysin oikeutettuna.

Koneesta ihmiseen ja ihmisestä ihmisen mieleen..

Mitä taas tulee muuten ihmisten salailuun.. niin jokainen kait tietää sanonnan että se jolla on jotain salattavaa on myös jotain sydämellään...

Mutta onko kaikki salailu sitten sitä että ihmisellä on jotain sydämellään vai onko hänellä jotain hävettävää?? ...Tästä päästään häpeän tai uskonnollisissa piireissä synnin ajatukseen.. Vaikka kyse onkin paljon samasta asiasta, jossa vanhan kansan synnin käsite on muodostunut häpeäkulttuuriksi..

Olemmeko me oikeastaan tehneet hävetessämme mitään väärin? Kannattaako meidän hävetä omia mielemme oikkuja? Mitä vanhempamme on meille oikein opettaneetkaan.. ahdistusta ja ahdasmielisyyttä??

Suljemme julkisilla paikoilla sisäämme paljon itsestämme, emme uskalla todella olla omia itsejämme emme kehtaa nauraa ääneen joissain tilaisuuksissa.. Mietimme ulos lähtiessämme mitä ja miten pukeutuisimme ettemme joutuisi häpeämään itseämme.. Kuulemme jatkuvasti vanhempiemme saarnaamisen päässämme vielä aikuisina miten tulisi olla ja elää ulkona muiden silmissä.

Nykyään monet tosi-tv ohjelmat ovat nousseet televisiossa suosituiksi ja oma näkemykseni on, että ensimmäistä kertaa näemme ihmisiä luonnollisina sellaisina, kuin he oikeastaan ovat kaikkine hävettävine puolineen... Ollaan alasti julkisuudessa ja saatetaan jopa harrastaa seksiä, mutta miksi se tuntuu katsojista niin hyvältä? .. eikö vain että siinä on avoimuuden ja vapaamielisyyden tunnetta, ei ole kukaan tuomitsemassa, kun ihminen on sellainen kuin on.. Suljepa silmäsi ja kuvittele itsesi tekemässä jotain mitä olet ennen hävennyt ilman että siitä tulee ketään sinua syyttämään..

Miksi oikeastaan näemme pimeyttä ja vääryyttä itsessämme, kun meitä tuomitaan toisen toimesta? Entä jos kyseinen ihminen onkin hetkellisesti samaistunut asemaasi ja hänen sisäinen ”diktaattorinsa” on hänelle avautunut ettet sinä voi noin tehdä, ja hän on kysynyt ”diktaattoriltaan” miksi tuo sitten saa.. ja tullut avautumaan sinulle tekemistäsi asioista.. niin pitäisikö häntä totella vai sääliä siitä missä lukossa hän elämässään elää?..

Monesti ihmiset siirtävät pahaa oloaan niskaamme tulkittuaan sen meidän syyksemme. Esimerkiksi ihminen joka kokee toisen tuolla tavoin ärsyttäväksi.. on ensin ärsyyntynyt tilanteesta ja sitten siirtää oman tunteensa toisen ihmisen ominaisuudeksi ja toteaa tämän ”kusipääksi”.. mutta viime kädessä kyse on hänen omista tunteistaan.. eikä niinkään toisen tekemisistä.

On paljon helpompi olla kun ei yhdistä itseensä toisen tunnekuohuja.. Eivät hänen mielensä tuotokset kuitenkaan ole sinusta lähtöisin.. emmekä me ole vastuussa toistemme tunteista, vaikka voimmekin auttaa heitä elämään niiden kanssa.. Tämän opettaminen lapsille on mielestäni vanhempien tärkeimpiä tehtäviä..

Toivottavasti joku ymmärtää kun kehotan avaamaan ajatteluanne se oikeasti helpottaa :)