Tässä on viime aikoina puitu Ulvilan surmasta lööpeissä.. Varsinkin kun poliisi pidätti syyttömän ihmisen ja kuulusteluissa painostettiin tunnustamaan.

Kuinkahan monta paineen alla tunnustanutta syytöntä suomen vankiloissa mahtaa olla, kun monissa vastaavissa tapauksissa tulee luettua, että epäilty tunnusti...

Minun silmääni tuosta pistää ensimmäisenä ihmisen tarve etsiä syyllistä(jotakuta jota voi syyttää omasta pahasta olosta.) Ja poliisin sosiaalisesta paineesta löytää jokin "syyllinen" oli sitten oikea tai ei..

Tässä kohtaa tekeekin mieli kysyä haluammeko me tässä rangaistusta vai kostoa? Niin että kunhan jonkun saamme käsiimme.. Onko kukaan koskaan pysähtynyt miettimään oliko tuo tunnustanut ihminen oikeasti syyllinen vai joku ketä on paineen alla tunnustanut ja välttänyt uhatun suuremman rangaistuksen?

Miksi me sitten käyttäydymme näin?

Mistä olemme saaneet tarpeen hyvittää kärsimystä aiheuttamalla sitä lisää?

Monesti ajattelemme että rangaistus olisi jotain mikä opettaa ihmistä käyttäytymään paremmin.. Samoin opetamme norsuja sirkuksessa toimimaan haluamallamme tavalla.. tuottamalla uskomatonta kipua, jotta eläin tekisi niin kuin haluamme..

Yritämme siis kouluttaa ihmisiä kärsimyksen kautta.. pelon kautta yhteiskunta kelpoisiksi.. mutta onko tämä yhteiskunta vielläkään kelpoinen meille? Vaikka se onkin seurausta omista arvoistamme.. meidän varmaan pitäisi miettiä noita uudestaan..

Tämän jälkeen joku tietysti sanoo että puolustaisin murhaajaa, mutta oliko tuossa siitä kyse.. ja osoittiko tämä ihminen sillä itselleen, että on juuri ajattelultaan kuvaamani ihmisen kaltainen huutaen rangaistusta "syylliselle", kuin heimon soturit huusivat kostoa ennen toisen kylän jokaisen elävän olennon surmaamista ikivanhassa koston kierteessä..