lyhyt alkupuhe
Eli alkuun kait voinen sanoa että mietin sitä että tässäkään
jutussa kysymys tuskin on mustavalkoinen, jossa voisi sanoa että asia
on hyvä tai paha. Vaan pikemminkin sillä on piirteensä suuntaan ja
toiseen, joiden kanssa pitäisi oppia elämään ja olemaan niin kuin
muidenkin elämään vaikuttavien asioiden. Luetellakseni hyviä ja huonoja
puolia ovat niin onnellisuuden tunne kuin lämmön ja välittämisen tunne
jonka toiselta saa, tai vastaavasti taas mustasukkaisuus ja erilaiset
pelot, masennukset jne.. mutta koitetaan katsoa ja miettiä onko, siinä
jotakin muutakin kuin onnellisuutta ja kärsimystä..
rakkautta?
oikeastaan ensimmäisenä mieleeni tulee kysymys onko romanttinen
”rakkaus” rakkautta vai jotakin muuta, ja mitä rakkaus oikeastaan on?
ensimmäinen ja helpoin vastaus tähän on kait se että rakkaus on
toisesta välittämistä, jotain sellaista jossa epäitsekkäästi otetaan
huomioon toisen tunteet ja toisen ihmisen etu, silloin kuin nämä eivät
ole ristiriidassa, ja näin yleensä tapahtuukin kun molempien halut ja
toiveet kohtaavat, mutta entä kun tuleekin tilanne jossa parilla ei
menekään halut ja tavoitteet yksiin?
Yleensä tällaisessa tilanteessa odotetaan selvästi että jos
toisesta välittää niin asettaa tämän edun omansa edelle, mutta näin
harvoin käy, sillä tuskin mitkään muut ihmiset riitelevät niin paljon
kuin toisiaan ”rakastavat” parit. Ja heidänhän pitäisi välittää
”rakkaastaan” enemmän kuin itsestään
Oikeastaan monet jopa pyrkivät ns. omistamaan kumppaninsa sanellen
tämän menemiset ja tekemiset, jottei toinen vahingossakaan törmäisi
kiinnostavaan toisen sukupuolen edustajaan missään tilanteessa
oikeastaan jättäen toisen tunteet itsekkäästi täysin huomiotta. Jolloin
on hankala puhua välittämisestä/rakastamisesta. Jonka takia
romanttisesta ”rakkaudesta” puhuttaessa rakkaus sana on
lainausmerkeissä.
Tuohon äskeisen voi tietenkin lisätä että tämä on ihmiskohtaista ja
siihen liittyy paljon asioita omasta itsetunnosta ja luottamuksesta
toiseen, vai liittyykö vai kyttääkö jokainen sittenkin vain merkkejä
toisen kiinnostuksen ilmaisuista itseensä ja muihin vastakkaisen
sukupuolen edustajiin määrittäen niin oman vetovoimansa.. jolloin
itsetunto ja luottamus jne. olisivat kiinni toiset käytöksestä ja
pienistä tunteen osoituksista.
Eli ”rakkaus” vaikuttaisi ”rakkaudelta” vain jos molemmat ovat
samoilla linjoilla, jolloin kyse saattaa olla jostain muusta kuin
välittämisestä. kuin haluttaisiin omistaa jotain kaunista ja
ainutlaatuista niin että muut eivät paljon saa katsoa tai koskea.
millaista sitten olisi rakkaus joka kuvaisi sitä tunnetta jonka haluaisimme tämän kauniin tunteen olevan?
Käsittääkseni se olisi jotain missä voisimme nauttia toisen
seurasta iloisena, miettimättä sen enempää sitä missä hän poissa
ollessamme liikkuu tai tekee ja kenen kanssa. Voiden olla onnellisia
hänen uusista mukavista tai miellyttävistä tuttavuuksistaan ilman, että
pelkäisimme menettävämme hänet toiselle,. Tietäen että hänen tunteensa
heräisivät tätä kohtaan se ei mitenkään vähentäisi niiden tunteiden
arvoa mitä hän tuntee itseämme kohtaan. Ja jopa lisäisi niiden arvoa,
ja ihmisen kykyä rakastaa. Jolloin ei olisi mustasukkaisuutta tai
omistushalua jne. ja pystyisimme sietämään paremmin toisiamme. Mutta
harvat ihmiset tuskin ketään pystyy tällaiseen välittämiseen. Se
ainakin ratkaisisi monta ongelmaa..
onko romanttinen rakkaus itsekeskeistä
Toisin sanoen rakkaus olisi sitä missä ajattelemme toista ihmistä
ennen itseämme, jopa kokonaan itsemme unohtaen, mutta tällöin on kyllä
hankala tuntea mitään himoa/halua toista kohtaan vai mitä mieltä
olette?
Koska tuntiessaan himoa/halua ihminen ajattelee omaa mahdollista
tulevaa nautintoaan, ja unohtaen itsensä hän ei todennäköisesti
ajattele omaa mielihyväänsä, josta seuraa että hän ei koe himoa tätä
mielihyvää kohtaan. Joka on periaatteessa ”ei itsensä ajattelua”, joten
se on epäitsekästä ajattelua. Mitä taas romanttinen ”rakkaus” ei
selvästikään ole.
jonka vastakohta taas on se että ajattelee itsekkäästi omaa
nautintoaan, jota taas kutsutaan ihastukseksi kun tämä mielihyvän kohde
samaistuu tiettyyn henkilöön, jolta kyseinen ihminen uskoo
saavuttavansa suurimman mahdollisen mielihyvän. Ja tätä pidetään
ihastumisena, josta kehittyy myöhemmin rakastumisen tunne kun ihminen
kiintyy tarpeeksi ihastumisensa kohteeseen. Eli ihastumisen tunne vain
voimistuu rakkaudeksi. Eli tämä perusteellakin voidaan päätellä että
”rakkaus” on itsekkään ajattelun kehittymistä kiintymykseksi halun
kohteeseen.. Vaikka rakkaus näyttäisikin epäitsekkäältä alkuun. Niin
kun tilanne on se että sukset menevät ristiin niin tilanne selkiää
tämän kannalta jokaiselta joka on erimieltä varmasti, kun yrittää
manipuloida toisen tunteita haluamallaan tavalla haluamaansa suuntaan.
Sen voi kilteinkin ihminen huomata käytöksestään kun sitä tarkkailee.
Tai sitten kärsii tilanteesta, joka sekin on itsekkäiden halujen
tulosta.
Mihin sitä oikeastaan ”rakastutaan”
Eli ihastuessamme luomme mielikuvan jostain ihanasta, ja kun tämä
kuva alkaa toteutumaan ja saamme sille pönkettä alamme luomaan kuvaa /
”kuplaa” onnellisesta tulevaisuudesta, jossa kaikki on ruusunpunaista
ja ihanaa. Kaukana todellisuudesta siis. Ja sanottakoon tätä kuplaa
rakastumiseksi, eli kun periaatteessa rakennamme koko tulevaisuuden
kuvamme haaveen päälle, eläen onnellisena tätä haavetta, kuin
heroiinissa ikään, ja peläten sen sortumista, jonka muuten
todellisuuden ja arkipäivän esiin tuleminen varmasti tekee… Ja asiat
alkavat jälleen näyttämään samalta kuin ne normaalistikin ovat ilman
mitään ruusunpunaista. Alkaa arki ja ehkä uuden rakkauden etsiminen. ja
näin se sykli kiertää.
Mustasukkaisuus
Oikeastaan tähän aiheeseen liittyy yksi sana todella vahvasti ja se
on pelko. Pelkäämme menettävämme sen asian johon olemme niin kovasti
kiintyneet. Joka viellä on vaikeasti hallittavissa ja saattaa lähteä
omien tunteidensa vieminä jonkin ns. paremman matkaan niin helposti.
Jos vain sattuu sellainen osumaan paikalle, joten tätä tärkeää aarretta
pitää vartioida ja yrittää hallita parhaansa mukaan niin että näin ei
kävisi. Keinolla millä hyvänsä.
Tai ainakin näin kuvailisin mustasukkaisen toimintaa. Periaatteessa
tällainen ihminen on jo saanut aikaisemmin vihiä rakkaansa
kiinnostuksesta muualle seuraamalla tämän käytöstä, joka vaikuttaa
varmuuteen siitä onko tämä ihminen varmasti vielä tulevaisuudessakin
siinä missä sen halutaan olevan. Ja koska jos vihjeitä muuhun suuntaan
alkaa tulemaan niin tilanne jossa unelmakupla puhkeaa alkaa olemaan
lähellä ja sitä kuplaa suojellaan. Kuplan puhkeaminen on kova paikka
kun se sisältää kuvan koko elämästä lähi tulevaisuudessa ja tämän kuvan
menettäminen on kuin menettäisi elämänsä, jota se kupla edustaa.
Jolloin sitä saatetaan puolustaa väkivaltaisestikin, keinolla millä
hyvänsä. Riippuen ihmisestä ja mitä uskaltaa tehdä.
Kuitenkin pyritään kaikin mahdollisin keinon estämään tilanne jossa
kupla voisi päästä edes lähelle puhkeamista. Eli hallitsemaan tilanne
ennalta ehkäisevästi.
Sitten on tietysti pitkäaikaiset suhteet, joissa toiseen ihmiseen
on kehittynyt side ja pelko menettämisestä keskittyy enemmän
tilanteeseen, jossa toista ei enää ole. Jolloin luodaan pikemminkin
kauhukuvaa omasta tulevaisuudesta ilman toista ihmistä jonka kanssa on
totuttu elämään. ja pyritään välttämään tämän kuvan toteutumista.
Puuttuva tekijä
Kuitenkin suhteista saattaa joskus löytyä välittämistäkin ja toisen
huomioon ottamista, jopa ennen omaa etua. Vaikka näin yleensä tapahtuu
kun huomataan että oma etu on se että välillä antaa toisen saada
tahtonsa läpi. Eli selvää viisasta logiikkaa, muttei todista etteikö
romanttinen ”rakkaus” olisi itsekästä.
Mutta epäitsekkyyttäkin välillä suhteista löytyy, jossa toisesta
välitetään ja otetaan huomioon. Varisinkin kun ajatellaan tilanteita
joihin toisessa ei kohdistu mitään haluja tai odotuksia, vaan hän on
kumppani jonka kanssa asiat jaetaan. Tässä tilanteessa ei myöskään
ilmaannu mitään pahaa oloa toisen menemisistä tai tekemisistä, vaan
ihminen voi viettää aikaansa välillä muidenkin kanssa niin kuin haluaa.
Tämä periaatteessa onnistuukin kun toiseen luotetaan 100%. Ja toimiikin
niin kauan kunnes mitään uhkakuvia menettämisestä ei tule. Eli
tällainen toiminen perustuu luottamukseen siitä että toinen suhtautuu
ainoana henkilöön. Josta itsekkyys ja omistushalu tulevat jälleen
kuitenkin näkyviin. Ja jos se onnistuu ilman tätä luottamusta toiseen
niin kysehän on ystävyydestä vai mitä.
Sitten on vielä niin sanottu vapaa suhde jossa voi mennä ja touhuta
niin kuin haluaa. Mikä mun mielestä onkin se paras romanttisen
”rakkauden” edustama suhde. Vaikka jälleen moni on sitä mieltä että
tällaisessakaan suhteessa mitään rakkautta ole kun ei haluta omistaa
toista yksinoikeudella. Että kyse olisi siinäkin ystävyydestä, koska ei
ole mustasukkaisuutta tai vastaavia tarpeita hallita yksinoikeudella
toista. Vaikka negatiivisten tunteiden puuttuminen on minusta
vähintäänkin järkevää. Voisi melkein päätellä että niiden halutaan
kuuluvan suhteeseen.
Romantiikka
Romantiikka, jota joskus keskiajalla myös ritarillisuutena
pidettiin. Eli noin 1800 luvulla oli niin sanottu ritarillisuuden
aikakauden uudelleen esiinmarssi, jossa alettiin luoda kuvaa
”rakkauden” romanttisuudesta erilaisin lahjoin ja vastaavin elein.
Josta oikeastaan kehittyi kuva siitä miten tietynlainen romantiikka
kuuluu rakkauteen. Eli sitä ei ole aina ollut vaan se kehittyi
edellisen vuosisadanaikana. Jolloin nykyään odotetaan oikein että
miehet suorastaan palvovat naisia rakkautensa lumoissa, tehden runoja
sun muuta ”ihanaa”.
Eli romantiikassa on kyse tietynlaisesta ”romanttisesta” tavasta
osoittaa tunteita. Järjestäen naiselle tai no ehkä miehellekin,
yllätyksiä ja muuta kivaa ajanvietettä. Toisaalta tällaiset eleet
muistuttavat aikas paljon eräänlaista työpaikkanuolentaa. Kun
etenemishaluiset miehet nuolevat pomon persettä kielipitkällä, eli niin
sanottua mielistelyä. Samalla periaatteella toimivat rakastuneet miehet
jotka haluavat saada tunteidensa (himojensa) kohteen huomion itselleen.
Eli tästä voidaan päätellä että romantiikka on tarkoituksen mukaista
käytöstä, eli taito saavuttaa haluamansa. Ei niinkään luonteenpiirre
kuin jotkut naiset typerinä olettavat. Ja loppujen lopuksi romantiikka
tältä kannalta katsottuna on jopa rumaa käytöstä, niin kuin
ruskeanenäisyyskin.
Itsekkyydestä
Meinasin jo lopettaa tuohon kun aloin miettimään onko itsekkyys
sinänsä pahasta? Vai olisiko kyse jostain muusta. No kuitenkin
itsekkyyden perusteella romanttiseen rakkauteen kuuluu negatiivisia ja
positiivisia tunteita ja se miten ne syntyvät ja mikä niitä aiheuttaa.
Eli negatiivisia tunteita tuossa onkin jo käsitelty siitä miten
haluaa voimakkaasti jotakin ja turhautuu kun ei sitä saa, mutta missä
menee niin sanotun hyvän haluamisen raja? milloin se menee yli.
Meinaan jossain kohtaa kun ihminen alkaa vaatimaan toiselta 100%
tämän ajasta ja huomiosta. Ja kun näin ei käy tämä aiheuttaa hänelle
turhautumista ja sitä kautta suuttumista tai vastaavasti kärsimystä
siitä että ei saa haluamaansa. Huvittavinta on se että vaadimme
oikeastaan toiselta sitä että hän haluaa meitä aikaamme ja huomiotamme
näin paljon mutta emme kykene elämään sen kanssa jos näin käy. Viisasta
tosiaan sanon minä, mutta rakkaus taitaa kyllä olla sokea, järjelle
sokea meinaan.
Entäpä sitten positiivinen haluaminen mitä se on. Sitäkö että
saamme haluamamme ja siten koemme tyydytystä ja onnea, mutta entä jos
näin ei käy? Jolloin jälleen alamme hitaasti turhautua, ja vähitellen
aikanaan niin paljon että se alkaa itse kullakin näkyä päälle riippuen
ihmisestä.
Ja alamme käyttäytyä negatiivisten tunteidemme mukaisesti epäkypsästi, ja tyhmästi vähitellen.
Eli rakkaus periaatteessa muuttuu hyväksi asiaksi saadessamme mitä
haluamme, ja huonoksi kun emme saa. Onko jokaisella oikeus saada mitä
haluaa vai ei, koska ainakin tässä asiassa se on mahdotonta niin että
kaikki saisivat. Tai sitten jokaisen suhteen pitäisi olla avoin suhde
ja kaikki olisivat kaikkien kanssa niin sanotusti.
Ratkaisu ongelmaan
Onko tähän ratkaisua? muuta kuin se että unohtaisimme
yksiavioisuuden ja antaisimme toisiemme mennä niin kuin haluavat sen
kummemmin miettimättä kenen kanssa toinen on ja mitä tekee. Jossa
oikeastaan törmäämme jälleen kysymykseen onko se enää ”rakkautta”, kun
emme haluakaan enää omistaa toista ja vaatia häneltä että hän on vain
minun ja loukkaannummeko siitä että toinen ei halua minua
yksinoikeudella. Avoimuus ratkaisisi paljon tässä, paitsi ehkä
sukupuolitautien leviämisen suhteen.
Toinen olisi jos suhteessa osattaisiin vain tunnistaa koska
reagointi alkaa olemaan liian herkkää, ja mustasukkaisia oireita alkaa
tulemaan ”pikkujutuista.” Jolloin pitäisi alkaa tunnistamaan koska se
raja ylittyy ja rauhoittamaan itseään ja opettelemaan luottamaan
toiseen. Ja oikeastaan juuri luottamuksen puutteesta koko homma
johtuukin.
Eli ratkaisuna olisi oikeastaan joko luottamus tai
välinpitämättömyys toisen menemisestä. Tai sitten pitäisi alkaa
opettelemaan välittämään toisesta ilman sen kummempia vaatimuksia
toista kohtaan mikä olisi kaikkein paras. Sillä joidenkin viisaiden
ajatusten mukaan itsekkäät halut ja kiintymiset ovat pahasta ja sitä
romanttinen ”rakkaus” selvästi on
Kiintymys
Oikeastaan kun ihastuminen syvenee kiintymykseksi toiseen, jossa
ihminen oikeastaan alkaa elämään ja kokemaan toisen tärkeänä osana
elämää, jopa niin tärkeänä että ei kykene elämään ilman toista. Jolloin
ajatuskin toisen ihmisen menettämisestä on tuskallinen jopa
kestämättömän tuskallinen.
Eli toisesta ihmisestä luotu ihannekuva (kupla), on tavallaan
muuttunut todellisuudeksi, muttei puhjennut hiukan ehkä muokkautunut
vähitellen realistisemmaksi. Ja ihminen on ottanut tämän kuvan osaksi
itseään niin että sen poistaminen sattuu, osaksi elämäänsä siis. Tämä
kupla voi joko puhjeta toisen yllättävän käytöksen kautta esim.
pettäminen jne. Tai sitten se vain ottaa ja lähtee kun toisen kupla
ihanne suhteesta on puhjennut tai lähellä puhkeamista ja häippäisee
suojellakseen sitä.
Oikeastaan varmaan moni suhde kaatuu siihen kun ihmiset etsivät
tätä kuplaansa todellisuudesta, aina välillä luullen löytäneensä sen ja
huomatessaan todellisuuden olevan toista kuin kuplan niin suhde
lopetetaan. Koska kupla periaatteessa on tulevaisuuden toive ja
haavekuva niin sen kaatuminen voi olla iso isku ihmisen egolle ja sitä
suojellaan tiukasti.
Mutta periaatteessa kiintymyksessä on kyse siitä että toisesta
luodaan mielikuva osana itseään niin voimakkaasti että sen poistaminen
satuttaa.
Todellinen rakkaus
Viimeisenä muttei vähäisimpänä sitten se mitä rakkaus mielestäni
on. Eli ensinnäkin se on totaalisen epäitsekästä, jotain sellaista
jossa rakastava ihminen ei huomioi itseään lainkaan ja on valmis
auttamaan/tukemaan jne. toista omasta itsestään välittämättä.
Se ei herätä negatiivisia tunteita, koska se ei vaadi mitään, ei
odota toiselta mitään, hyväksyy toisen sellaisena kuin on jne… listaa
voisi jatkaa pitempäänkin, mutta jokainen ymmärtänee mistä on kyse.
Miksi tällainen rakkaus ei sitten sovi parisuhteen pohjaksi.
Oikeastaan vastaus on helppo siinä ei ole mitään sitovaa elementtiä,
jossa yksi nousisi ylitse muiden sillä todellinen rakkaus välittää
jokaisesta yhtä paljon nostamatta ketään erityisesti esille. Siksi sen
pohjalle ei voi luoda suhdetta. Kyseessä on kuitenkin jokin mitä tämä
maailma tarvitsisi paljon lisää.
maanantai, 7. tammikuu 2008
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.